Moni- ja pakkopaikkaisuudesta

Vapaa-ajan asuminen on mainio elämäntapa. 

Monilla suomalaisilla on oma mökki, jossa voi viettää vapaa-aikaansa puuhaten, huilaten ja maisemaa vaihtaen. 

Minullakin on mökki, josta pidän oikein paljon. 

Täällä Mikkelissä, jossa mökkejä on erityisen paljon, on jälleen virinnyt keskustelua siitä, voisivatko mökkeilijät tai siis vapaa-ajan asukkaat (jotka kai mielletään suurituloisiksi espoolaisiksi) jäädä pysyvästi tai ainakin pitkäksi aikaa mökeilleen - kakkosasunnoilleen. Näin he kuluttaisivat rahaa taantuvalla seutukunnallamme, mikä lisäisi työmahdollisuuksia paikallisille asukkaille. 

Lisäksi on esitetty, että vapaa-ajan asutusta pitäisi entistäkin aktiivisemmin kasvattaa lisäämällä ja helpottamalla vielä rakentamattomien rantojen kaavoitusta.

On myös uumoiltu, että joskus tulevaisuudessa kahdella paikkakunnalla asuvat maksaisivat kunnallisveroa molemmilla paikkakunnalla. Kuulostaa houkuttavalta, jos sellainen joskus toteutuisi. Missäköhän suhteessa verot muuten maksettaisiin? 

Koronan aikana ajatus tästä monipaikkaisuudesta on saanut lisää kierroksia varsinkin täällä maakunnissa. Minä en ole tästä asiasta kovin vakuuttunut, saati innoissani.

Onko tosiaan niin, että oma ranta, raitis ilma ja reteät tietoliikenneyhteydet riittäisivät muuttamaan muuttoliikkeen suuntaa kaupungista maalle pysyvästi? Mahdollisuus etätyöhön EI välttämättä merkitse sitä, että etätyötä tekevät asettuisivat maalle ja tekisivät sieltä työtä kasvukeskuksen työnanatajalleen. Yhtä hyvin moni nykyisin maakunnissa työskentelevä ja asuva saattaa pitää työpaikkansa ja muuttaa Helsinkiin asumaan ja tehdä sieltä etätöitä. Minä tekisin niin, jos voisin. Siis, jos saisin myynnissä olevasta asunnostani kivan voiton niin muuttaisin mieluusti Punavuoreen tai Töölööseen. Pitäisin tietenkin mökkini. Verotus keventyisi ja voisin edelleen pistäytyä mökillä kesäisin.  

No, en tule saamaan voittoa, enkä ehkä saa asuntoani myydyksi koskaan.  

Miten minä Lehmuskylässä asuvana mikkeliläisenä ja Mikkelin Korpikoskella mökkeilevänä kansalaisena hyötyisin siitä, että saisimme lisää vapaa-ajanasukkaita rannoillemme? Tietenkin olisi mainiota, jos saisimme lisää yksityisten palvelujen kuluttajia. Se olisi ihan kiva. 

Oikeasti minusta tuntuu siltä, että rantojen innokas lisärakentamien hyödyttää ensisijaisesti niitä, joilla on myytävänä rantaa ja niitä, joilla on pari-kolmesataatuhatta euroa ylimääräistä rahaa ja halua  rakentaa vapaa-ajan asunto Etelä-Savon rannoille. Ihan kiva, mutta en edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että tämä olisi pelkästään erinomainen asia.

Lisääntyvä rantojen rakentaminen merkitsee aina sitä, että me, joilla on jo rantamökki, saamme lisää naapureita. Jokainen uusi vesiskootteri, mönkijä ja laitureilla monkuva stereolaitteisto heikentää jo olemassa olevan ranta-asumisen laatua. Ei kiva.

Uusien hyvin varustettujen vapaa-ajan asuntojen rakentaminen monipaikkaisille ei ratkaise minunkaltaiseni taajama-asukkaan varsinaista ongelmaa eli pakkopaikkaisuutta. 

Pakkopaikkaisuus tarkoittaa sitä, että en voi tehdä asumiseen liittyviä valintoja, koska asuntoni arvo alenee, mutta laina pysyy. Pahimmillaan en saa asuntoani lainkaan myydyksi. Se on monen eteläsavolaisen ja mikkeliläisen todellinen ongelma. 

Rantarakentaminen ei käsittääkseni helpota taajama-asuntojen ja lähiöiden asuntojen arvon alenemista ja asuntokaupankäynnin takkuamista. Mikkelissä on liikaa asuntoja, ei liian vähän. Tämä ongelma pitäisi ratkaista ensiksi, jotta meillä lähiöasukkaillakin olisi mahdollisuus valita paikkamme.

Jos Saimaan, Puulan ja muiden järvien rannoille asetutaan asumaan ja tekemään sieltä etätöitä,  on uusia veronmaksajia varten ryhdyttävä tuottamaan - luonnollisesti ja aivan oikein - kunnallisia palveluja. Pitäisikö perustaa uusia kouluja ja vanhuspalveluja parhaimpien loma-asutusalueiden kupeeseen? Niitä eivät maksa vain uusi ranta-asukas ja rantatontin myyjä vaan me kaikki yhdessä.

Miten tämä hyödyttäisi meitä lähiöasukkaita? 1960- ja 1970-luvulla rakennettujen alueiden infra kaipaa kohennusta. Pitäisikö meidän olemassa olevan rakenteen kunnostamisen sijaan investoida sellaiseen infraan, jota tarvitaan siihen, että monipaikkainen ranta-asukas saisi yhdenvertaiset kunnalliset palvelut samalla tavalla ja nopeudella kuin vuosikymmeniä keskustaajamien palvelujen lähellä asuneet ovat saaneet?

Tällä hetkellä Mikkelissä näyttää olevan kysyntää kalliilla, uusilla keskusta-asunnoilla ja kalliilla rantahuviloilla. Tämä yhtälö toimii mainiosti, jos voit myydä omistamiasi rantatontteja ja haluat muuttaa keskustan palvelujen äärelle. Hyvä juttu. 

Aika monet meistä, joiden olisi järkevä asua keskustassa, eivät omista ylimääräisiä rantatontteja. Emme voi keskustaan muuttaa, koska lähiöasunnosta saatava hinta ei riitä keskusta-asuntoon. Toki voisin myydä mökkini, mutta mitä tekisin lähiörivarillani?  

Mitä siis tapahtuu meille kantovesimökkiläisille ja lähiöiden asuntovelallisille? Miten meidän asiaamme voitaisiin edistää poliittisilla päätöksillä?

Entä jos kaupungissamme pyrittäisiinkin siihen, että lähiöiden infra pannaan kuntoon ja sitä kautta saataisiin vanhoihin taajamiin ja lähiöihin lisää monipaikka-asujia - tai asukkaita yleensä? Panostetaan vanhojen lähiöiden ja taajamien puistoihin ja rantojen virkistyskäyttöön, rohkaistaan investoimaan yleisien saunojen rakentamiseen ja rakennetaan kunnon pyörätiet taajamien välille. Rakennetaan Urskiin jalkapallostadion. Siellä saa huutaa, niin mökkirannalla jaksetaan sitten keskittyä kuikkien katseluun ihan hissukseen. Tehdään taajamista houkuttavia.

Sitten kun Laajalammelta, Siekkilästä, Haukivuorelta ja Otavasta alkavat asunnot käydä kaupaksi monipaikka-asumiselle, ollaan terveellä pohjalla ja paikallisille pakkoasujillekin alkaa olla vaihtoehtoja.

Rantaa on rakennettu ja kaavoitettu jo riittävästi.