Punainen lanka

Halusin tehdä jotakin muuta kuin katsoa TV-sarjoja tai sitä, mitä Netflixissä nyt näytetään. En halunnut enää siivota tai järjestää vaatekaappia. Ei voinut mennä mökille kaamoksen keskelle möyryämään.

Halusin tehdä jotakin kotisohvalla vaimon kanssa. 

Hän neuloo iltaisin minulle villapuseroita. Ajattelin, että minäkin voisin neuloa jotakin. Voisimme yhdessä neuloa kotisohvalla. Hän villapuseroa ja minä, niin, oikeastaan tarvitsen pipon! Punaisen metsästäjä- tai Jacques Cousteau -pipon. Pipo päässä, villapusero yllä, nahkahousut ja pitkät nahkasaappaat jalassa voisin katsella auringonlaskua viskilasi kädessäni omatekoisella mökkiterassilla, kun sauna lämpiää ja linnut livertävät kevätsäässä.

Tuumasta toimeen. Rattoisat kotisohvaillat odottavat!

Ensiksi valittiin malli ja hankittiin ohjeet netistä. Se meni hyvin. 

Sitten vaimo osti langat ja puikot. Sekin meni hyvin.

Seuraavaksi piti keriä lanka vyyhdiltä sellaiseksi pallon näköiseksi jutuksi. Olin sitäkin tehnyt muun muassa lapsena ja Saksassa vaihto-oppilasaikana vuonna 1981, kun neuloin itselleni villapuseron.

Jotakin oli kuitenkin muutettu tässä kohtaa prosessia. Vaimo kehoitti laittamaan vyyhdin tuolin selän ympäri ja kerimään langan siitä. Hän myös kehoitti olemaan vetämättä lankaa ja jotakin muuta. Ymmärsin, että ohjeet olivat prosessia edistäviä eettisiä suosituksia, jotka tuottavat  käsityöhön liittyvää fengshuita. 

Kävikin ilmi, että ohjeet olivat luonteeltaan obligatorisia eli ehdottomia ja vieläpä varsin teknisiä. Kerimisen loppupuolella huomioni herpaantui hetkeksi, vyyhdin ja kerän välille muodostui sotku, jonka päätin selvittää vetämällä langasta hieman voimakkaammin. Minulle kerrottiin, että tämä oli virhe. Lisäksi sain kuulla, että juuri tästä syystä, minulle oli annettu kaksi ohjetta, joista toinen oli: älä vedä. Ensimmäistä en muista. Jos sen olisin muistanut, olisin kuulemma välttänyt joutumasta tilanteeseen, jossa ei pidä vetää.

Tilanne alkoi olla hieman kiusallien ja tunnelma ärtyisä. Kielloista huolimatta päätin selvittää sotkun pöyhimällä vyyhtiä ja vetämällä langasta pari kertaa napakasti.

Seurasi vähemmän "myssig" olohuonekeskustelu, jonka jälkeen päätin siirtyä omaan huoneeseeni vyyhdin ja lankakerän kanssa. Tarvitsin keskittymisrauhaa.

Olin selvästi ajautunut odottamattomaan virhetilaan, jonka olin valitettavasti aiheuttanut itse. Missään tapauksessa en voisi tunnustaa tappiotani ja palata sohvalle pyytämään apua. Ongelma olisi ratkaistava itse.

Miksi? Ei mitään järkevää selitystä. Neulontaprojekti alkoi fiilispohjalta ja ennen ensimmäistäkään silmukkaa  homma oli jo syvällä tunteissa ja parisuhde koetuksella.  

Selitin itselleni, että on erittäin tärkeää tutustua materiaaliin sen omilla ehdoilla, jotta voisi ymmärtää villalangan käyttäytymistä, ominaisuuksia ja luonnetta.

Painotin sisäisessä monologissani, että virheitä tekemällä oppii enemmän kuin virheitä välttelemällä. 

Nytkin olin jo oppinut tai ehkä mieluumminkin tajunnut, että lanka, joka on oikeastaan vain yksi helvetin pitkä taipuisa kappale, voi sotkeutua itseensä pelkästään vetämällä. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, enkä ymmärrä kuinka se tapahtuu ja sotkua selvitellessäni en edelleenkään saanut käsitystä, kuinka yksi voi muodostaa itsestään niin vittumaisen syherön.

Illan painuessa yöksi ja syherön kiristyessä entistä tiukemmaksi mälliksi, tunsin kasvavani ihmisenä. Ymmärsin, että on asioita, joista saattaisi päästä helpommalla, jos noudattaisi sääntöjä tai kuuntelesi ohjeita. Valehtelin oven toiselle puolelle nauttivani vyyhdin selvittelystä. Perustelin syheröön kuluttamiani tunteja  itselleni sillä, että käsityö luo mukavaa vastapainoa vaativalle konttorityölle ja auttaa ymmärtämään omia vahvuuksiani.

Toisaaalta mietin, että miten helvetissä voin selvitä mistään tehtävästä missään, jos lankavyyhdin keriminen johtaa sotkuun, jota ei voi ratkaista?

Mietin myös sitä, mitä tarkoittaa kadottaa punainen lanka ja luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitetaan ongelmien vyyhdillä ja sillä, miltä tuntuu kun pyydetään selvittämään itse aiheuttamansa sotkut. Tuttua oikeasta elämästä.

Lauhduin, kun 95 % vyyhdistä oli selvitetty. Toin vyyhdin ja kerän olohuoneeseen. Vaimo selvitti sotkun. Minä menin tietokoneen taakse.

Ehkäpä jo ensi viikolla aloitan neulomisen? Mitähän siitä seuraa?