Pysyvyys työyhteisön voimavarana

Yhteinen, jaettu ymmärrys työn merkityksellisyydestä, työn tavoitteet ja selkeät työnkuvat muuttuvassa työelämässä pelisääntöineen ja toimintamalleineen ovat työelämäkonsulttien supervoimasanoja. 

Näitä mainioita sanoja ei sovi, eikä tule vakavasti kyseenalaistaa ainakaan työajalla. Eikä ole aihettakaan. Puutun vain yhteen sanaan. Muutokseen.

Koetan jakaa teille oman ymmärrykseni muutoksen merkityksettömyydestä yhteiseen käyttöönne siten, että jokaiselle muutosmeiningin ja pysyvyysdiskurssin stabiilit pelisäännöt kiteytyvät selkeästi työnkuvan voimassa olevaan toimintamalliin. Sen voi tsekata intrasta.

Aika moni asia perustellaan muutoksella. Kun markkinat muuttuvat, on sopeuduttava. Kun tieto muuttuu, on opittava uudelleen. Kaikki on vain yhtä suurta muutosta! Apua, kuinka tästä voi selvitä?

Ei tarvitse pelätä, koska ei kaikki muutu. Jotkut asiat tietenkin muuttuvat, mutta osa merkittävimmistä asioista ei muutu lainkaan.

Oikeastaan tosi suuri osa asioista, joiden kanssa olemme tekemisissä, ei muutu hiukkaakaan ja juuri ne ovat niitä asioita, jotka tekevät elämästä hauskaa, lupsakkaa ja mielekästä sekä organisaatioiden toimintamalleista tehokkaita, kestäviä ja sujuvia.

Esimerkiksi kyky tuntea jotakin on pysyvää. Otetaan vaikka yksi ihmisen perusfiiliksistä, jonka jokainen tuntee hyvin - harmitus. Tietenkin harmitus voi vähentyä, loiventua tai kiihtyä ajan kuluessa, mutta perusmeininki säilyy varsin pitkään sellaisella 0,7 - 0,9 millimoolin vaihteluvälillä. Sama pätee esimerkiksi kateuteen, iloon, tylsyyteen, kunnianhimoon, mustasukkaisuuteen, ahneuteen, uteliaisuuteen, keksimiseen ja hassutteluun. Pysyy ja toimii. 

Organisaatioissa riippuvuus toisista ihmisistä oman organisaation sisällä ja ulkona on melko lailla muuttumaton asia. Samoin ”meidän” ja ”niiden” välisen suhteen määrittely, toisista erottuminen positiivisella tavalla ja kilpailu toisten porukoiden kanssa kestää luultavasti aika hyvin aikaa ja viranomaisten laatuindikaattoreita. Tieto ei vanhene millään, vaikka uuttakin tulee koko ajan. Kerroksia vain tulee lisää, mutta tieto on kuin koivun lehti; siinä se kiertää samaa rataa syksyn lehdestä karikkeeksi ja maasta lehtivihreäksi melko lailla pysyvästi.  Ihmisten ja teknologioiden suhdetta on äimistelty ja määritelty pysyvästi ja muuttumattomalla intensiteetillä aina tulen keksimisestä tekoälyyn. Pysyy ja porskuttaa.  

Koska organisaatiot muodostuvat ihmisistä, on organisaatioden toimintamalleissa, työn tavoitteissa ja merkityksellisyyden tunteessa aina mukana ihmisten pysyvät ja jotakuinkin muuttumattomat ominaisuudet, kuten vittumaisuus, liehittely, vallanhimo, laiskuus, ahneus, innostuminen, kekseliäisyys ja niin edelleen. Kuten edellä listasin ja sitä samaa yhä uudelleen jankkaan.

Ihmisten muodostaman työhteisön varsinainen olemus on pysyvyys. Laumaotuksen perushommat eivät juuri muutu. Muutokset ovat melko vähäisiä; pikku hiljaa ihmisen touhuamisen vuoksi ympäristö köyhtyy ja muuttuu koko ajan sen verran selkeästi, että voimme edelleen ja kokoa ajan jatkaa pysyvää ihmisyyttämme päivästä toiseen ja kuvitella, että kaikki muuttuu, vaikka mikään ei muutu. Samoja tärkeilijöitä, tyhjännaurajia, tuholaisia ja joutoukkoja ollaan edelleen. Jatkamme ympäristömme hallitsmista, hyödyntämistä ja köyhdyttämistä niinkuin aina ennenkin. Kun tämä laidun on kaluttu loppuun tai organisaatiorakenne on haalistunut esitteissä, siirrytään seuraavaan. Aina sama juttu. Onneksi?